Siirry sisältöön
Lavahissi Uspenskin katedraalissa

Uspenskin katedraaliin pääsee nyt vaivatta vaikka pyörätuolilla

On tärkeää, että liikuntarajoitteista huolimatta ihmiset pääsevät vierailemaan itselleen merkityksellisissä paikoissa.

Ovimatic Oy asensi Helsinkiin Uspenskin katedraaliin kaksi Ascendor PLG7 -lavahissiä joulukuussa 2018. Vuonna 1868 rakennettun katedraalin ulkoportaikkoihin oltiin jo pitkään kaivattu hissejä liikuntarajoitteisille kävijöille.

Historialliselle rakennukselle tyypillisesti modernin automatiikan asentamisessa alkuperäiseen arkkitehtuuriin on omat haasteensa. Katedraalin hissien asennuksessa oli otettava huomioon mm. erilaiset portaikon syvennykset ja vaihtelevat muodot.  

”Yhteistyössä Ovimaticin kanssa olemme kuitenkin saaneet kirkkomme arkkitehtuuriin erinomaisesti sopivat hissiratkaisut”, kertoo katedraalin vahtimestari Tuomas Lempinen.

Uspenskin katedraalin lavahissit ovat liikuntarajoitteisia kävijöitä varten. Etenkin pääsisäänkäynnin hissillä on paljon käyttöä. Hissien avulla esimerkiksi pyörätuolia tai rollaattoria käyttävä asiakas pääsee helposti kirkkoon ja liikkumaan tarvittaessa myös katedraalin muihin vierailijoille tarkoitettuihin tiloihin.

Toivottua toimintavarmuutta ja helppokäyttöisyyttä

Katedraalin hissit ovat ulkokäytössä. Hissit pysähtyvät kolmessa tasossa. Henkilökunta on ollut tyytyväinen siihen, miten hyvin hissit on pystytty asentamaan arkkitehtuuriltaan haasteelliseen paikkaan ja kuinka toimintavarmoja sekä luotettavia hissit ovat Suomen sääolosuhteista huolimatta. Hissien helppokäyttöisyys saa kiitosta.

”Katedraalissamme on paljon asiakaspalveluun osallistuvaa henkilökuntaa, joten on tärkeää, että kuka tahansa oppii nopeasti käyttämään lavahissejä ja auttamaan kävijöitä.” Lempinen toteaa.

”Hissit ovat toimintavarmuudessaan ja helppokäyttöisyydessään vastanneet täysin toiveitamme.”

”Myös Ovimaticin palvelu on hyvää. Helsinkiläiselle on lisäksi aina mukavaa vaihtelua päästä asioimaan itäsuomalaisten kanssa”, Lempinen naurahtaa.

Hissit ovat toimintavarmuudessaan ja helppokäyttöisyydessään vastanneet täysin toiveitamme.

Lavahissi

Kokemuksia meistä

Ota meihin yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät

Nimi*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
chevron-down