Siirry sisältöön
Hissin koneistoa

Hissien modernisointi

Aiheuttaako hissi ongelmia?
  • pysähtyy huonosti
  • jatkuvasti vikoja
  • pitkiä käyttökatkoksia
  • varaosien saanti tökkii
  • kasvaneet huoltokustannukset tai liikkuvan seinän vuoksi hankalaa

Voisi olla aika modernisoida hissi. Samalla hissin turvallisuus, toimintavarmuus ja varaosien saatavuus ottavat aimo harppauksen eteenpäin. Modernisoidun hissin elinkaari on vähintään yhtä pitkä kuin kokonaan uuden hissin. Annamme vaihdetuille osille sekä tehdylle työlle 2 vuoden takuun.

Millainen hissiremontti tarvitaan, riippuu kustakin modernisointikohteesta. Lähtökohta on, ettei hissiä uusita kokonaan, vaan korjataan olemassa olevaa. Kuuntelemme tarkkaan asiakkaan tarpeet ja tarkastelemme modernisoinnin tekniset vaatimukset.

Hissiremontti on myös ekoteko

Hissin modernisointi on myös ekoteko. Hissin modernisoinnin hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin hissin uusiminen. Hissin modernisoinnissa käytetään rautaa 1–2 tonnia vähemmän.

Hissiremontti voi sisältää esimerkiksi sähköjen eli ohjauskeskuksen uusimista, moottorin uusimista, automaattiovien asentamista tai hissikorin uudistusta tai yhdistelmiä näistä toimenpiteistä.
Hissiremontin hinta määräytyy tarvittavien toimenpiteiden, varaosien ja työn määrän perusteella. Kokemuksemme mukaan hissin modernisointi maksaa keskimäärin alle puolet hissin uusimisen hinnasta.

Tilaa meiltä maksuton arviointikäynti, jonka perusteella saat tarjouksen hissin modernisoinnista. Arviointikäyntiin voivat halutessaan osallistua myös taloyhtiön hallituksen jäsenet. Käynnillä on mahdollisuus saada ajantasaista tietoa hissin nykytilasta ja korjaustarpeista.

Et jää yksin hissiremontin jälkeenkään. Ovimaticilla on vikapäivystys 24/7. Huoltoasentajamme hoitaa kaikki mahdolliset ongelmatapaukset nopeasti kuntoon.


Ota yhteyttä

Usein kysyttyjä kysymyksiä?

Kyllä saa. Hissin modernisoinnissa uusitaan kaikki hissin ohjaukseen liittyvät komponentit sekä yleensä koneisto. Kaikki vanhat vikoja aiheuttavat osat korvataan uusilla osilla.
Vanha hissi on useasti äänekäs liikkuessaan sekä etenkin pysähtyessään. Modernisoitu hissi kulkee ja pysähtyy lähes äänettömästi.

Kyllä on. Hissiä ei tarvitse uusia kokonaan. Hissin modernisointi on kustannustehokas ja luotettava vaihtoehto. Uusitaan vain ne osat, mitkä ovat uusimisen tarpeessa, eikä vaihdeta ehjiä osia turhaan.

Kyllä voi. Suurin osa modernisoitavista hisseistä on 50–70-luvuilta. Hissin modernisoinnissa uusitaan hissin ohjausjärjestelmä, koneisto sekä lisätään hissin turvallisuutta uusilla turvalaitteilla. Tapauskohtaisesti hissin vanhat kääntöovet voidaan uusia automaattioviksi. Teemme hissien modernisointeja kaiken merkkisiin hisseihin.

Kyllä saa. Vanhat hissit ovat yksinopeuksisia, eli ne pysähtyvät jarrukitkan avulla kerrokseen, joten pysähtyminen on parhaimmillaankin noin 5 senttimetrin tarkkuudella.
Hissin modernisoinnissa uusitaan hissin käyttöjärjestelmä taajuusmuuttajakäyttöön, jolloin hissi sekä lähtee liikkeelle että pysähtyy portaattomasti. Modernisoidun hissin pysähtymistarkkuus on 1 mm.

Hissin modernisoinnissa yleensä uudistetaan myös hissin ulkonäköä. Hissikori voidaan sisustaa kokonaan uudestaan, tyylilajeja ja käytettäviä materiaaleja on useita. Samoin hissin ovet voidaan kunnostaa tai vaihtoehtoisesti ne uusitaan.

Ole yhteydessä Ovimaticiin. Suunnittelijamme käy paikan päällä tekemässä kartoituksen vanhasta hissistä: mitä täytyy uusia, mitä kannattaa uusia ja miten hissin käyttö saadaan turvalliseksi ja helpommaksi. Kartoituksen jälkeen annamme tarjouksen hissin modernisoinnista. Kartoituskäynti ei maksa mitään.

Ota meihin yhteyttä

Nimi*
Suostumus*
chevron-down